Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuoroväli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuoroväli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Liikkumiskyselyn lopulliset tulokset osa 1

Kirkkonummen liityntäyhteyksien kehittämisen tueksi keräsimme lähtötietoja liikkumiskyselyllä, joka oli avoinna 8.–24.10. Kysely keräsi noin 2000 vastaajaa, ja kartoille merkittiin lähes 11 000 kohdetta. Kiitos erittäin ahkerasta vastaamisesta kaikille! Seuraavassa esittelemme poimintoja kyselyn tuloksista.

Liikkumiskyselyssä vastaajia pyydettiin merkitsemään kartalle oma työ- ja/tai opiskelupaikka. Kyselyyn vastanneiden työ- ja opiskelupaikat sijoittuvat pääasiassa Kirkkonummen keskustaan, Helsingin keskustaan sekä länsimetron asemien läheisyyteen.

Kyselyyn vastanneiden työ- ja opiskelupaikat.
Vastaajien merkitsemät työ- ja opiskelupaikat
Liikkumiskyselyssä kysyttiin myös esimerkiksi vapaa-ajanviettopaikoista. Kyselyyn vastanneet viettävät vapaa-aikaansa Kirkkonummen ja Helsingin keskustojen lisäksi esimerkiksi Masalassa, Matinkylässä ja Tapiolassa. Suosituimpiin kohteisiin pääsee tällä hetkellä julkisella liikenteellä.

Kyselyyn vastanneiden vapaa-ajanviettopaikat.
Vastaajien merkitsemät vapaa-ajan paikat

Junaan vai metroon?


Kyselyyn vastanneet haluavat liityntäyhteyksien suuntautuvan tasapuolisesti sekä junaan että metroon. Lisäksi moni vastaaja käyttää 170-sarjan linjoja Kirkkonummen sisäisiin yhteyksiin. Yhtenä projektin kehittämistoimenpiteenä tulemmekin tarkastelemaan junavaihtojen toimivuutta. Tällä hetkellä aikataulut on suunniteltu siten, että vaihto tehtäisiin U-junaan.

Kyselyyn vastanneiden mielipide liityntäyhteyksien suuntautumiseen.
Vastaajien mielipide liityntäyhteyksien suuntautumiseen
Liikkumiskyselyn välituloksista tehdyssä blogipostauksessa esittelimme jo, mitä kyselyyn vastanneet haluaisivat lisätä nykyiseen linjastoon. Nyt kun lopulliset tulokset ovat nähtävillä, niin tämä tulos ei muuttunut, vaan toiveiden järjestys pysyi samana. Useimmat toivoivat siis nopeampaa yhteyttä Matinkylän metroasemalle. Toiseksi eniten toivottiin, että vuoroväliä Matinkylään tihennettäisiin.

Vastaajien mielestä nykyiseen linjastoon lisättävät asiat.
Vastaajien mielestä nykyiseen linjastoon lisättävät asiat
Seuraavassa postauksessa esittelemme avoimissa vastauksissa esille tulleita asioita. Mutta sitä ennen kerro meille, mitä mieltä olet näistä tuloksista!

tiistai 23. lokakuuta 2018

Kysymyksiä ja vastauksia

Linjan 173 bussi Upinniemen päätepysäkillä syyskuussa.
Kuva linjan 173 bussista on otettu Upinniemen päättäriltä suunnittelijoiden maastokäynnillä 28.9.2018.
Seuraavaksi käymme läpi kysymyksiä ja kommentteja, joita Kirkkonummen liityntälinjaston tarkastelu on tähän mennessä herättänyt. Aiheet on poimittu esimerkiksi Facebookin puolelta, palautteista ja liikkumiskyselyn vastauksista.

Moni on toivonut takaisin suoraa bussilinjaa Kamppiin. Tässä projektissa keskitytään pohtimaan, miten juuri liityntälinjoja voidaan kehittää. Eli valitettavasti suoria bussilinjoja Kamppiin ei olla palauttamassa.

Osa on esittänyt toiveen, että metroa jatkettaisiin Kirkkonummelle. Metroliikenne Espooseen alkoi marraskuussa 2017. Seuraavan kerran metrolinjaa jatketaan Kivenlahteen. Tämänhetkisen arvion mukaan liikenne Kivenlahden-osuudella alkaisi vuonna 2023.

Kirkkonummelle toivottu lisää junavuoroja


Useampi on toivonut, että Kirkkonummelle kulkevien junien vuoroväliä tihennettäisiin.
Käytännössä rantaradan junaliikennettä ei juurikaan ole mahdollista tihentää ennen Espoon kaupunkiradan toteuttamista. Lisäksi Kirkkonummen ratapihan toimivuus on rajoittava tekijä, eli kaupunkiradan lisäksi tiheämpi junaliikenne vaatisi parannustoimenpiteitä (muun muassa uusia vaihteita) Kirkkonummelle. Ja pelkästään Kirkkonummen matkustajamäärätkään eivät perustele vuorovälin tihentämistä, koska valtaosa rantaradan matkustajista tulee kyytiin Espoon puolelta.

Tällä hetkellä osuudella Helsinki–Kauklahti kulkevat E- ja U-junat 15 minuutin välein ja niiden väliin on jätettävä tilaa kaukojunille. Koska kaukojunat eivät pysähtele väliasemilla, pitää niiden eteen varata tarpeeksi marginaalia aikatauluissa. Sama tilanne on Y-junan suhteen – koska se pysähtelee harvemmin, se ei voi lähteä tasavälisesti U-junan kanssa, vaan se lähtee pääteasemalta melko lähellä seuraavaa U-junaa. Esimerkiksi nyt Y-juna lähtee Kirkkonummelta Helsinkiin klo 8:03 ja U-juna klo 8:07. Lisäksi Y-junaan vaikuttaa se, että rataosuus Kirkkonummi–Siuntio on yksiraiteinen, jolloin Y-juna on sovitettava tarkasti kaukojunien väliin.

Muutama on myös toivonut suoraa bussiyhteyttä Kirkkonummelta Jumboon. Valitettavasti vähän käytetyille yhteysväleille ei ole kustannustehokasta tarjota suoraa bussiyhteyttä, vaan tällöin yhteys on vaihdollinen.

Mihin muuhun haluaisit saada suunnittelusta vastauksen? Kommentoi postaukseen!

PS. Liikkumiskyselyyn voit vastata vielä keskiviikkoon 24.10. asti osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/fi/4873/