Näytetään tekstit, joissa on tunniste länsimetro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste länsimetro. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. marraskuuta 2018

Liikkumiskyselyn lopulliset tulokset osa 2

Kysyimme liikkumiskyselyssä myös muita toiveita alueen joukkoliikenteeseen liittyen. Avoimia vastauksia tuli noin 1000 kappaletta. Kiitos kaikille avoimia kommentteja jättäneille! Kävimme kaikki vastaukset läpi ja poimimme niistä suunnittelutyön kannalta keskeisiä asioita.

Suurin osa toiveista koski suorien yhteyksien palauttamista Kamppiin. Valitettavasti suoria yhteyksiä ei olla palauttamassa ja tämän vaihtoehdon tarkasteleminen on rajattu projektin ulkopuolelle. Liityntäbussiliikenteeseen siirtymisen jälkeen metro on ollut junan lisäksi pääasiallinen kulkuyhteys Kirkkonummelta Helsingin keskustaan. Ei ole taloudellisesti kannattavaa ajaa metron kanssa päällekkäistä bussiliikennettä. Lisäksi sähköllä kulkeva metro on energiatehokkaampi kuin pääosin dieselillä kulkeva bussiliikenne.

Vastaajat toivoivat nopeampia yhteyksiä


Nykyisessä linjastossa vastaajia ihmetytti, miksi niin monet linjat tekevät Ravallsin/Lindalin kierroksen matkakeskuksen ja Masalan/Matinkylän välillä. Useat vastaajat kokevat, että kierrokset hidastavat varsinkin Upinniemestä ja Kantvikista kulkevien matkaa Matinkylän metroasemalle. Nykyisellä linjasto- ja aikataulurakenteella on mahdollistettu kierroksen alueelle tiheämpi liikenne useamman linjan palvellessa aluetta. Tähän mietimme kuitenkin ratkaisua, jos jokaisen linjan ei tarvitsisikaan tehdä kierrosta, ja mitä muita vaikutuksia tällaisella ratkaisulla olisi linjastoon tai aikataulurakenteeseen.


Palautteet nykyisten aikataulujen täsmällisyydestä sekä junavaihtojen toimivuudesta nousivat myös kyselyssä esille. Olemme huomanneet bussiaikatauluissa pieniä epäkohtia etenkin liittyen junavaihtojen toimivuuteen Kirkkonummen asemalla. Käymme projektin aikana nykyiset aikataulut läpi ja pohdimme yhdessä liikennöitsijän kanssa parannustoimenpiteitä.

Saimme kyselyyn myös Veikkolasta paljon vastauksia, joissa moitittiin sitä, ettei liikkumiskysely vastannut heidän tarpeisiinsa. Projektin pääpaino on 170-sarjan bussilinjojen vaikutusalueella, minkä takia myös kysely oli rajattu tälle alueelle.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti!

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Liikkumiskyselyn lopulliset tulokset osa 1

Kirkkonummen liityntäyhteyksien kehittämisen tueksi keräsimme lähtötietoja liikkumiskyselyllä, joka oli avoinna 8.–24.10. Kysely keräsi noin 2000 vastaajaa, ja kartoille merkittiin lähes 11 000 kohdetta. Kiitos erittäin ahkerasta vastaamisesta kaikille! Seuraavassa esittelemme poimintoja kyselyn tuloksista.

Liikkumiskyselyssä vastaajia pyydettiin merkitsemään kartalle oma työ- ja/tai opiskelupaikka. Kyselyyn vastanneiden työ- ja opiskelupaikat sijoittuvat pääasiassa Kirkkonummen keskustaan, Helsingin keskustaan sekä länsimetron asemien läheisyyteen.

Kyselyyn vastanneiden työ- ja opiskelupaikat.
Vastaajien merkitsemät työ- ja opiskelupaikat
Liikkumiskyselyssä kysyttiin myös esimerkiksi vapaa-ajanviettopaikoista. Kyselyyn vastanneet viettävät vapaa-aikaansa Kirkkonummen ja Helsingin keskustojen lisäksi esimerkiksi Masalassa, Matinkylässä ja Tapiolassa. Suosituimpiin kohteisiin pääsee tällä hetkellä julkisella liikenteellä.

Kyselyyn vastanneiden vapaa-ajanviettopaikat.
Vastaajien merkitsemät vapaa-ajan paikat

Junaan vai metroon?


Kyselyyn vastanneet haluavat liityntäyhteyksien suuntautuvan tasapuolisesti sekä junaan että metroon. Lisäksi moni vastaaja käyttää 170-sarjan linjoja Kirkkonummen sisäisiin yhteyksiin. Yhtenä projektin kehittämistoimenpiteenä tulemmekin tarkastelemaan junavaihtojen toimivuutta. Tällä hetkellä aikataulut on suunniteltu siten, että vaihto tehtäisiin U-junaan.

Kyselyyn vastanneiden mielipide liityntäyhteyksien suuntautumiseen.
Vastaajien mielipide liityntäyhteyksien suuntautumiseen
Liikkumiskyselyn välituloksista tehdyssä blogipostauksessa esittelimme jo, mitä kyselyyn vastanneet haluaisivat lisätä nykyiseen linjastoon. Nyt kun lopulliset tulokset ovat nähtävillä, niin tämä tulos ei muuttunut, vaan toiveiden järjestys pysyi samana. Useimmat toivoivat siis nopeampaa yhteyttä Matinkylän metroasemalle. Toiseksi eniten toivottiin, että vuoroväliä Matinkylään tihennettäisiin.

Vastaajien mielestä nykyiseen linjastoon lisättävät asiat.
Vastaajien mielestä nykyiseen linjastoon lisättävät asiat
Seuraavassa postauksessa esittelemme avoimissa vastauksissa esille tulleita asioita. Mutta sitä ennen kerro meille, mitä mieltä olet näistä tuloksista!