perjantai 28. syyskuuta 2018

Linjastosuunnitelmatyö on alkanut!

Kirkkonummen alueen juna- ja metroliikenteeseen tukeutuvaa joukkoliikennelinjastoa kehitetään.
Linjastosuunnitelmatyössä kehitetään Kirkkonummen alueen liityntäliikennettä.
Olemme HSL:ssä aloittaneet Kirkkonummen liityntälinjaston tarkastelun, jossa tavoitteena on kehittää Kirkkonummen alueen juna- ja metroliikenteeseen tukeutuvaa joukkoliikennelinjastoa. Pääpaino suunnittelussa on siis Kirkkonummen keskusta-alueen, Kantvikin, Upinniemen ja Masalan bussiyhteyksissä. Suunnitelmassa tarkastellaan, miten nykyistä liityntäliikennettä voidaan kehittää voimassa olevien sopimusten aikana ja niiden ehtojen mukaisesti. Muutokset Kirkkonummen liityntälinjastoon toteutetaan vuoden 2019 aikana.

Linjastosuunnitelmatyötä tehdään yhteistyössä Kirkkonummen kunnan, Pohjolan liikenteen ja HSL:n asiantuntijoiden kesken. Tavoitteena on, että työ valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.

Miten juuri sinä voit vaikuttaa?


Kerromme tässä blogissa suunnittelutyön etenemisestä, ja postauksia kommentoimalla voit osallistua suunnitteluun työn eri vaiheissa. Luemme kaikki kommentit läpi, ja vastaamme selkeisiin kysymyksiin. Blogin kautta voit myös olla yhteydessä HSL:n joukkoliikennesuunnittelijoihin.

Blogin lisäksi voit osallistua suunnittelutyöhön myös muilla tavoilla: voit kertoa omista liikkumistottumuksistasi kyselyn kautta, kommentoida linjastoluonnoksia ja osallistua asukastilaisuuteen. Kerromme näistä lisää työn edetessä, joten pysy kuulolla!

Miten työ etenee?


Suunnitelmatyö on alkanut tarpeellisten lähtötietojen keräämisellä. Työn lähtötiedoiksi selvitetään muun muassa eri linjojen matkustajien nousu- ja poistumispysäkit, maankäytön (esimerkiksi palveluiden) sijoittuminen reittien varrelle sekä kartoitetaan tärkeimmät vaihtopaikat. Lähtötiedoiksi kerätään myös liikkumistietoja karttakyselyn avulla.

Projektin edetessä projektiryhmä luonnostelee linjaston kehittämistoimenpiteitä, joihin toivotaan myös asiakkaiden kommentteja asukasvuorovaikutuksen (blogi, liikkumiskysely, asukastilaisuus) kautta. Asukasvuorovaikutuksen jälkeen projektiryhmä tekee lopullisen ehdotuksen linjaston kehittämistoimenpiteistä, joka hyväksytetään projektin ohjausryhmällä. Ohjausryhmään kuuluu myös Kirkkonummen edustaja.

Osallistu siis rohkeasti – ja vaikuta joukkoliikenneyhteyksiisi!