perjantai 2. marraskuuta 2018

Liikkumiskyselyn lopulliset tulokset osa 2

Kysyimme liikkumiskyselyssä myös muita toiveita alueen joukkoliikenteeseen liittyen. Avoimia vastauksia tuli noin 1000 kappaletta. Kiitos kaikille avoimia kommentteja jättäneille! Kävimme kaikki vastaukset läpi ja poimimme niistä suunnittelutyön kannalta keskeisiä asioita.

Suurin osa toiveista koski suorien yhteyksien palauttamista Kamppiin. Valitettavasti suoria yhteyksiä ei olla palauttamassa ja tämän vaihtoehdon tarkasteleminen on rajattu projektin ulkopuolelle. Liityntäbussiliikenteeseen siirtymisen jälkeen metro on ollut junan lisäksi pääasiallinen kulkuyhteys Kirkkonummelta Helsingin keskustaan. Ei ole taloudellisesti kannattavaa ajaa metron kanssa päällekkäistä bussiliikennettä. Lisäksi sähköllä kulkeva metro on energiatehokkaampi kuin pääosin dieselillä kulkeva bussiliikenne.

Vastaajat toivoivat nopeampia yhteyksiä


Nykyisessä linjastossa vastaajia ihmetytti, miksi niin monet linjat tekevät Ravallsin/Lindalin kierroksen matkakeskuksen ja Masalan/Matinkylän välillä. Useat vastaajat kokevat, että kierrokset hidastavat varsinkin Upinniemestä ja Kantvikista kulkevien matkaa Matinkylän metroasemalle. Nykyisellä linjasto- ja aikataulurakenteella on mahdollistettu kierroksen alueelle tiheämpi liikenne useamman linjan palvellessa aluetta. Tähän mietimme kuitenkin ratkaisua, jos jokaisen linjan ei tarvitsisikaan tehdä kierrosta, ja mitä muita vaikutuksia tällaisella ratkaisulla olisi linjastoon tai aikataulurakenteeseen.


Palautteet nykyisten aikataulujen täsmällisyydestä sekä junavaihtojen toimivuudesta nousivat myös kyselyssä esille. Olemme huomanneet bussiaikatauluissa pieniä epäkohtia etenkin liittyen junavaihtojen toimivuuteen Kirkkonummen asemalla. Käymme projektin aikana nykyiset aikataulut läpi ja pohdimme yhdessä liikennöitsijän kanssa parannustoimenpiteitä.

Saimme kyselyyn myös Veikkolasta paljon vastauksia, joissa moitittiin sitä, ettei liikkumiskysely vastannut heidän tarpeisiinsa. Projektin pääpaino on 170-sarjan bussilinjojen vaikutusalueella, minkä takia myös kysely oli rajattu tälle alueelle.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti!

2 kommenttia:

  1. Se on harmi että bussit 171,173 kulkevat vain toiselta puolelta masalaa. Kaipaisin nopeampaa liityntää masalan urheiluhallin puolelta tuleville matinkylään. Ja tiheämpää vuoroväliä sekä junille että busseille. Tällä hetkellä kun vuorovälit junalla vantaalle niin hidas on auton hankinta seuraava homma kun paluu töihin on. Autolla 20-30min ja julkisilla 1,5 tuntia pahimmillaan myyrmäkeen

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentistasi! 170-sarjan bussit ajavat Masalan eteläpuolelta, koska reitti on tällöin nopeampi esimerkiksi Kirkkonummen keskustan suunnasta Matinkylään mentäessä. Lisäksi reitti on selkeämpi ilman pistoa. Reitin pidentäminen harventamatta vuoroväliä vaatisi linjan liikennöimistä nykyistä useammalla bussilla, josta aiheutuisi myös lisäkustannuksia.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.