![]() |
Työpajassa käytettiin keskustelun tukena osin kuvitteellisia linjakarttoja. |
Työpajan aluksi kerroimme, mistä tässä Kirkkonummen liityntälinjaston tarkastelussa on kyse. Iloksemme huomasimme, että lähes kaikki olivat kuulleet projektista ennakkoon ja moni oli myös vastannut liikkumiskyselyymme!
Seuraavaksi vuorossa oli keskustelua siitä, miten joukkoliikenne palvelee nyt, mitä hyvää ja huonoa yhteyksissä on. Tämän jälkeen työskenneltiin 2-3 henkilön ryhmissä ja tutkittiin kahta erilaista linjastokarttaa. Olimme keskustelun avaamiseksi tehneet muutamia muutoksia nykyisten linjojen reitteihin. Annettu tehtävä ei ollut helppo, sillä oman liikkumisen lisäksi piti arvioida vaihtoehtoja muidenkin kannalta. Linjastovaihtoehdot, joita osallistujille esiteltiin, eivät olleet todellisia linjastosuunnitelmia, vaan kärjistettyjä reittivaihtoehtoja keskustelun herättämiseksi. Tärkein anti työpajassa oli juuri se osallistujien keskustelu ja mielipiteet asiasta.
![]() |
Analysoimme työpajan havaintoja ja palautteita samankaltaisuusmenetelmää käyttämällä. |
![]() |
Muistilapuille kirjattuja havaintoja. |
Mitä mieltä sinä olet, pitäisikö tällaisia asukastyöpajoja järjestää myös jatkossa, kun teemme linjastosuunnitelmia?