tiistai 27. marraskuuta 2018

Ensimmäinen linjastoluonnos – kommentoi 9.12. mennessä

Projektin tarkoituksena oli tarkastella Kirkkonummen liityntälinjastoa (linjoja 171–174Z) ja pohtia mahdollisia linjaston kehittämistoimenpiteitä. Saadun palautteen ja liikkumiskyselyn perusteella suunnittelimme linjastoon kehittämisehdotuksia, joista toivomme saavamme palautetta sunnuntaihin 9.12.2018 mennessä. Kerro mielipiteesi jättämällä kommentti tämän postauksen yhteyteen. Projektiryhmämme paneutuu suunnitelmasta annettuun palautteeseen vielä joulukuun aikana. Pyrimme viimeistelemään kehittämisehdotukset vielä tämän vuoden aikana.

Luonnos Kirkkonummen liityntälinjastosta


Isoin teema linjaston kehittämisehdotuksissa oli palautteissakin esille noussut liityntäyhteyksien nopeuttaminen. Luonnostellut muutokset voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan: ruuhka-aikaan sekä hiljaiseen aikaan tapahtuviin muutoksiin.

Ruuhka-aikoina linjasto pysyisi muuten ennallaan, mutta linjan 172 vuorojen tilalla ajettaisiin linjan 172V vuoroja. Linja 172V ajaa muuten samaa reittiä kuin nykyinen 172, mutta jättää Ravallsin/Lindalin kierroksen tekemättä. Muutos tarkoittaisi Kantvikin/Kolsarin suunnalta matka-ajan nopeutumista noin kymmenellä minuutilla Gesterbyn kouluihin ja reilulla viidellä minuutilla Matinkylään. Toiseen suuntaan ajaessa linja tarjoaa Gesterbystä nopean yhteyden suoraan Kirkkonummen matkakeskukselle.

Ruuhka-aikojen ulkopuolella, eli hiljaiseen aikaan, isoin muutos linjastoon olisi linjan 173Z liikennöintiaikojen laajentaminen. Nykyisellään linjan 173Z vuoroja liikennöidään vain arjen ruuhka-aikoina, mutta linjastoluonnoksessa yhteyksiä linjalla 173Z tarjottaisiin tunnin välein myös päivä-, ilta- ja viikonloppuliikenteessä. Nykyiset linjan 173 vuorot ajettaisiin linjan 172 vuoroina, jolloin palvelu välillä Matinkylä–Masala–Gesterby–Ravalls–Kirkkonummen matkakeskus–Kantvik säilyisi nykyisellään. Yhteydet Kantvikin eteläpuolelta Ravallsiin, Gesterbyhyn ja Masalaan muuttuisivat vaihdollisiksi. Eli tämän osalta tilanne vastaisi siis nykyistä ruuhka-ajan tarjontaa.

Linjastoluonnos Kirkkonummen liityntälinjastosta.
Luonnos Kirkkonummen liityntälinjastosta. Linjojen reitit jatkuvat kuvan ulkopuolella samalla tavalla Matinkylään ja Upinniemeen kuin nytkin. Kuvassa näkyvät myös suunnitellut vuorovälit.
Avaa linjastoluonnos tästä PDF-tiedostona.

Tässä esitellyt linjaston kehittämistoimenpiteet ovat luonnoksia, joista toivomme palautetta. Suunnitelmien tarkka kustannustaso selvinnee aikataulurakenteen viimeistelyn yhteydessä, jolloin myös muutosten laajuudesta voidaan päättää. Linjaston kehittämisehdotukset eivät siis välttämättä toteudu esitetyllä tavalla tai tässä laajuudessa. Mahdolliset muutokset toteutetaan vuoden 2019 aikana.

Linjojen 171–174Z tarkastelun yhteydessä emme tee muutoksia Kirkkonummella kulkevien muiden linjojen reitteihin, mutta tulemme tarkastelemaan 900-sarjan linjojen aikatauluja.

Linjan 173Z bussi Kirkkonummen matkakeskuksella.
Linja 173Z Kirkkonummen matkakeskuksella. Kuva otettu joukkoliikennesuunnittelijoiden maastokäynnillä syyskuussa.
Miltä ehdotetut muutokset kuulostavat? Nyt sinulla on vielä mahdollisuus vaikuttaa, joten kommentoi!

146 kommenttia:

  1. Mielestäni hiljaiseen aikaan pitäisi mennä nopeampia (173z) busseja matinkylään useammin kuin tunnin välein.

    VastaaPoista
  2. Viiden minuutin nopeutus Kantvikista Matinkylään ei riitä lisäämään julkisen liikenteen houkuttelevuutta. Helsinkiin olisi päästävä selvästi alle tunnissa jotta tulisi edes mieleen jättää oma auto kotiin.

    VastaaPoista
  3. Yksi suurimmista toiveista on ruuha-ajan pikavuoro Kirkkonummen keskustan juna-asemalta Matinkylän metroasemalle joka ei kiertäisi Heikkilä-Laajakallio/Tolsan kautta. (174Z tai 173Z tai 172V)

    Laajakallion/Tolsan junaseisakkeen paikallisliikennettä ei näköjään ole laisinkaan huomioitu osaksi alueen joukkoliikenneraktaisuja. Huomioimalla paikallisjunaliikenteen pysähdykset osaksi alueen jaoukkoliikennepalveluverkkoa voidaan alueen vuorovälit kuitenkin pitää yhä kohtuullisina.

    VastaaPoista
  4. Edelleenkään ei yhtään oikeasti suoraa vuoroa Matinkylään kulkematta Heikkilän ja Tolsan kautta...

    VastaaPoista
  5. Matka-aikaa Kirkkonummelta voisi lyhentää siirtämällä suurempi osuus Heikkilän kautta kulkevista linjoista pois Masalan kautta menevältä reitiltä Jorvaksen kohdalta, eli Heikkilän jälkeen bussit menisivät Jorvaksen kautta 51:lle. Tämä palvelisi myös JHC:ta joka on työpaikka monelle. Masala ja Sundsberg taas tarvitsee oman linjansa koska alue on pitkä ja tällä hetkellä vain puolet Masalasta on nykyisten linjojen varrella. Mahdollisesti voisi jatkaa Espoon liityntälinjoja Masalaan asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kannatetaan toi olis hyvä, toinen Z vuoroista voisi mennä jorvaksen kautta (tolsan sijasta)ja jäteaseman kautta moottoritielle ja toinen Z vuoro menisi moottoritietä suoraan matkakeskukseen.

      Poista
  6. Toivon 15 min välein vain keskustassa kiertävää bussia, jolla pääsisi asemalle, Prismaan, Citymarkettiin ja torille. Asun Neidonkalliossa. Lisäksi toivon bussia, jolla pääsisi varhain aamulla asemalle siis arkisin ennen viittä.

    VastaaPoista
  7. 173Z linjasta pois Heikkilän kierros, niin saadaan vielä nopeampi linja Matinkylään, koska nopeus on nyt se valtti, jotka on ainoa mahdollisuus saada joukkoliikenne toimimaan myös Upinniemestä tai Upinniementien varrelta, jossa isot asuinalueet nyt ja erityisesti myös tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Aamulla klo07 yksi bussi Upinniementieltä suoraan 51 tielle ja Matinkylään olisi myös bueno! Espoonbussiliikenne ja vaihto Finnoonsolmussa helpotti ja nopeutti työmatkaa Ruoholahteen, mutta edelleen menen melko usein autolla metron liityntäparkkiin.

      Poista
  8. Kirkkonummen matkakeskuksesta Omenaan puuttuu kokonaan suorat ja nopeat vuorot. Näitä tarvitaan. Matka-ajasta lähtee helposti 10 min Heikkilä/Tolsa-lenkin poistolla.

    VastaaPoista
  9. Syöttöliikenne Masalasta Matinkylään ja päinvastoin tehtävä huomattavasti tiheämmäksi. Vuoroväli tulisi olla 15 min ollakseen omaa autoa houkuttelevampi. Voisi olla erikseen liikenne keskustasta Matinkylään ja Masalasta Matinkylään.

    VastaaPoista
  10. Suora linja kanvikin suunnasta Matinkylään puuttuu edelleen.

    VastaaPoista
  11. Suora yhteys kirkkonummelta Matinkylään

    VastaaPoista
  12. Matka-ajan Kantvikista Matinkylään tulisi olla nopeampi.

    VastaaPoista
  13. Eikö päälinja Matinkylässä voisi ajaa keskustasta suoraan Upinniemeen ja Ravals/Gesterby-lenkkiä ajaisi erillinen sisäinen vuoro niin matka-aika vähenisi 15min Upinniemestä.

    VastaaPoista
  14. Nopeat linjat Upinniemestä Matinkylään!
    Kirkkonummen asemalta suorinta tietä motarille ja pysytään sillä tiellä kunnes Matinkylässä!

    VastaaPoista
  15. Suora linja Upinnienen/Kantvikin suunnasta Matinkylään niin joukkoliikenne lisääntyy.
    Ylimääräiset kierrokset pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarfvikissa asuvana autottomana opiskelijana 171 ollut todella tärkeä, enkä toivo vuoroja ainakaan vähennettävän.

      Poista
  16. Osa Upinniemestä lähtevistä busseista voisi olla kiertämättä Kantvikia. 173 muuttaminen 172 on typerää sillä kantvikin jälkeenkin on paljon asutusta ja tulee tulevaisuudessa olemaan enemmänkin. Suora linja upinniemestä matinkylään!

    VastaaPoista
  17. Sarvvik on kokonaan unohdettu "kulmake". Liian harvoin liikkuu bussit, Sarvvikiin kaivataan myös palvelulinjabussia! Liikuntavammainen tai lastenvaunuja kuljettava ei voi mennä jyrkkää liukasta mäkeä alas ja ylös omin jaloin pysäkille pitkiksi aikaa odottelemaan että tuleeko bussi vai menikös se jo kun linjat on niin pitkiä.

    VastaaPoista
  18. Heikkiläläisenä näen mielelläni buusien kulkevan Heikkilän ja Tolsan kautta. Se ei paljoa hidasta muiden matkaa., ehkä 5 min.

    VastaaPoista
  19. Huomattavasti nopeampi matka-aika välille masala-matinkylä! Vähemmän 171-busseja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Sarfvikissa asuvana autottomana opiskelijana 171 ollut todella tärkeä, enkä toivo vuoroja ainakaan vähennettävän.

      Poista
    5. 171 bussin voisi kulkea kuten ennen mutta jättää Masala lenkin pois ja ajaa Sarfvikin pomppulinna reittiä niin nopeutuu matka matinkylään.

      Poista
  20. Muuten nykyiset linjat on ok mutta a.) Pitäisi saada suorat linjat Helsinkiin takaisin ja b.) Vähemmän busseja menemään Heinäkedon reitin kautta eli enemmän busseja mitkä ajaa suoraan ja c.) Iltaisin Omenasta Kirkkonummelle menee busseja puolen tunnin tai tunnin välein mutta klo 22.30-00 onkin puolentoista tunnin odotus, aina tällöin on joutunut menemään taksilla.

    VastaaPoista
  21. Sepänkannakselta ja sen jälkeen kohti Upinniemeä asuvat on unohdettu kokonaan. Liikennöintiväli säilyy edelleen tuntina ruuhka-aikojen ulkopuolella. Ei paljoa lämmitä, jos linja muuttuu Z-linjaksi, jos niitä busseja ei kuitenkaan kulje sen useammin. Näiden lisäksi voitaisiin pitää ne 173-linjat, jolloin voisi olla kaksi yhteyttä tunnissa (173 ja 173Z). Lisäksi turha Ravalsin ja Lindalin kierros näiltä linjoilta pois.

    VastaaPoista
  22. Kuten monet ovat jo toivoneet, suora linja Kantvikin suunnasta Matinkylään, ilman Heikkilän kierrosta. Linjan alkupää Sepänkannakselle Upinniementien ja Pilvijärventien risteykseen, koukkaus Kantvikiin, koukkaus Matkakeskukseen ja sieltä suoraan Länsiväylälle. Tai sitten edes ihan suora sukkulabussi Matkakeskus-Matinkylä-Matkakeskus vartin välein, hiljaisina aikoina puolen tunnin välein.

    VastaaPoista
  23. Z-linjat tulisi pitää nykyisellä reitillä, jotta me Tolsassa asuvat pääsemme myöskin kätevästi bussiin eikä tarvitse kävellä pitkiä matkoja junaradan toiselle puolelle. Mahtavaa olisi jos Z-vuorot kulkisivat 30min välein Tolsasta.

    VastaaPoista
  24. Masala-Matinkylä-reitti tiheämmäksi ja nopeammaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Nykyiset vuorovälit kannustavat autoiluun todella vahvasti.

      Poista
  25. Ruuhka-aikoina tarvitaan uusi linja joka Kantvikin suunnalta kurvaisi suoraan länsiväylälle tekemättä yhtään turhaa mutkaa.

    Vai... olisiko siinä mitään järkeä että kirkkonummella pyörisi sisäisiä linjoja tiheällä vuorovälillä(esim.10 min). Linjat voisivat ajaa nonstoppina rinkiä upinniemi, gesterby, lindal, ravals ja juna-asema. ja asemalta sitten busseja suoraan länsiväylää pitkin omenaan tai junalla eteenpäin. Näin saataisi ihmiset suht nopeasti asemalle ja asemalta kotiin.

    Tai voisi olla edestakaisia vuoroja tyyliin upinniemi-juna-asema jolloin saadaan nopeaa syöttöliikennettä asemalle ja asemalta on kaksi tapaa jatkaa matkaa kohti helsinkiä.

    Nyt ei taida palvella ketään että jokainen bussi kiertää kaikki mahdolliset kolkat mitä kylästä löytyy.

    Nykyinen ehdotus on siis nykyisten linjojen pientä fiilausta. itse haastaisin päättäjiä miettimään tätä ongelmaa ihan puhtaalta pöydältä. luovuutta ja uusia ajatuksia kehiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos kommentistasi. Projektin yhtenä lähtökohtana oli miettiä linjastoon parannusehdotuksia nykyisten sopimusten voimassaolon aikana ja niiden ehtojen mukaisesti. Kesken sopimuskauden suurien muutosten tekeminen ei valitettavasti ole sopimusrajojen puolesta mahdollista. Nyt ehdotetut muutokset ovat juurikin näitä pieniä korjauksia nykyiseen linjastoon. Tilanteeseen, jossa länsimetro liikennöi Kivenlahteen asti, linjastoa on syytä pohtia uudemman kerran hieman isommassa mittakaavassa.

      Poista
    2. Kiitoksia tiedosta. Valitettavasti meille tavallisille tallaajille eivät nuo mainitsemanne sopimukset kerro yhtään mitään. Ainoa asia joka meille on selvää on se että systeemi ei toimi. Ja se että mennään jonkun jo tehtyjen sopimusten taakse piiloon ei anna oikein hyvää kuvaa. Varmasti kaikki sopimukset ovat uudelleen neuvoteltavissa mikäli niin halutaan.

      Ja jos tosiaan kaikki on jo kiveen kirjoitettua lienee turhaa kysellä mielipiteitä.

      Poista
  26. Hei kaikki,
    kiitos kaikille tähänastisista kommenteista. Yhtenä vaihtoehtona tutkimme myös linjan 173Z ajattamista Kirkkonummen matkakeskukselta suoraan Länsiväylälle kiertämättä Heikkiläntien/Tolsan kautta. Tässä ratkaisussa on muutamia ongelmia, joiden myötä mielestämme on järkevämpää ajaa Z-vuorot nykyistä reittiä. Ensinnäkin liittymä Länsiväylältä Kirkkonummentielle ruuhkautuu helposti lyhyen kääntymiskaistan myötä, mikä lisäisi bussien ajoaikaa ja matka-ajan hajontaa, mikä puolestaan vaikuttaa bussilinjojen luotettavuuteen. Tämä tarkoittaa, että reitti ei välttämättä ole odotetun nopea, kun bussit joutuvat odottamaan samassa jonossa autoilijoiden kanssa. Samalla, jos toinen Z-vuoroista ajaisi tätä suorempaa reittiä Länsiväylälle, huonontaisimme merkittävästi Vanhan rantatien ja Tolsantien yhteyksiä Matinkylään, kun vuoroväli harvenisi ruuhka-aikoina nopeilla vuoroilla nykyisestä 15 minuutista 30 minuuttiin. Teoreettinen matka-ajan säästö reitillä on vain muutamia minuutteja (huomioimatta ruuhkautuvaa ramppia), joten palvelun heikentäminen toisaalla näin pienien hyötyjen takia ei mielestämme tee ratkaisusta käyttökelpoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teoreettinen matka-ajan säästö ei pidä käytännössä paikkaansa. Tätä linjoja jatkuvasti käyttävänä aikasäästö vaikuttaa olevan lähempänä 10 minuuttia niillä vuoroilla, joilla itse kuljen.

      Liittymäruuhkaan on helppo ratkaisu: Ajetaan 173Z suoraan Kantvikin suunnalta Länsiväylälle kulkematta matkakeskuksen kautta. Matkakeskuksella voidaan pyörähtää paluusuunnalla eli Helsingistä palatessa ennen Upinniemelle jatkamista. Näin ratkeaa myös Upinniemi/Kantvik suunnan matka-ajan pituus samalla. Tolsa/Heikkilän ja Upinniemen asukkaillahan on tällöin molemmilla 30 minuutin vuorovälit, joka kuulostaa tasapuoliselta ja kohtuulliselta.

      Toinen ratkaisuvaihtoehto lienee jo tekeillä, eli liikennevalot ko. liittymään:
      http://www.viisykkonen.fi/uutiset/liikennevalot-51n-liittym%C3%A4%C3%A4n-valaistus-keh%C3%A4-iiille-ja-yksi-tie-kuntoon-%E2%88%92-valtio-ei-lupaa

      Poista
    2. Upinniemen ja Kantvikin suunnasta kulkee paljon ihmisiä Kirkkonummen keskustaan työpaikoille, kouluihin ja junalle, joten he joutuisivat kävelemään rampilta saakka tässä vaihtoehdossa jossa bussi menee suoraan Upinniementieltä Länsiväylälle.

      Poista
    3. Sen 173:sen voisi laittaa kulkemaan sarfvikin läpi, kun tunnutte unohtaneen koko uuden alueen!

      Poista
    4. Voisiko 173z ajaa suoraan upinniemestä moottoritielle ajamatta matkakeskuksen kautta ja se 174z sitten sieltä matkakeskuksen ja tolsan kautta. Ei houkuttele yhtään kulkemaan metrolla kun matka aika kirkkonummen keskustasta matinkylään on 25 minuuttia?!?!

      Poista
  27. Edellisiä kommentteja noudatellen: SUORIA linjoja edes ruuhka-aikoina matkakeskuksesta motaria Helsinkiin (tai edes Matinkylään). On aivan uskomatonta, että bussit kiertää joka mutkan kylässä. Ja JOS on pakko kierrellä, niin ENSIN kylän ympäri ja sitten matkakeskuksesta SUORAAN motaria eteenpäin. Olen aivan varma, että kuten itsekin, kaikki ovat valmiita kävelemään tai tulemaan aiemmalla bussilla keskustaan, jos on SUORIA ja nopeita busseja siitä eteenpäin. Aivan käsittämätöntä tuo jatkuva Tolsan kiertäminen. Se ei ole vieläkään niin laaja taajama, ettei sieltä pystyisi helposti kävelemään motarin pysäkille.

    VastaaPoista
  28. Masala-Matinkylä vuoroväli tiheämmäksi etenkin ruuhka-ajan ulkopuolella (ennen klo 7) ja viikonloppuisin. Nopeampia linjoja. Ei ainakaan yhtään enempää Sarvvikin kautta kiertäviä vuoroja.

    VastaaPoista
  29. Mun mielestä 173z ei saa korvata 173 vaan mun mielestä sekä että on hyvä jos 172 ei menisi gesterbyn ohi vaan matkakeskuksesta matinkylään suoraan sit jos näin tapahtuis niin 174z linjoja pitäisi lisääntyä.

    VastaaPoista
  30. Sarvvikin kautta lisää busseja - kerran tunnissa aivan liian vähän. Positiivista se, että kahden vuoden aikana lisätty vuoroja illoille/yölle sekä viikonloppuisin kulkee.

    Kommenteista päätellen osaa ärsyttää Sarvvikin kierros, mutta täällä asuu yhtä lailla ihmisiä, jotka tarvitsevat julkista liikennettä. Kerrostaloja rakennettu juuri 3 lisää.

    Toivottavasti ymmärrän väärin luonnoksen, joka näyttää siltä ettei Sarvvikin kautta kulkisi enää kuin yksi bussi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos kommentistasi. Sarvvikin palvelu pysyy ehdotetussa linjastossa nykyisellään. Eli aluetta palvelisivat jatkossakin linjat 171 ja 173K.

      Poista
  31. 173Z liittyen seuraava kysymys on että tarvitseeko sen kurvata matkakeskuksen kautta? vai saisiko sille pysäkin siihen Citymarketin kohdalle? Voisi siitä jatkaa suoraan kohti tolsaa. Eikä siitä ole montaa sataa metriä matkakeskukseen.

    Kyllä varmaan jokainen mutka on jollain lailla perusteltu, koska koko kirkkonummen keskustan liikennejärjestelyt on aivan päin peetä suunniteltu.

    Fakta on kuitenkin se että julkinenliikenne ei nykyisellään eikä näillä ehdotetuilla muutoksillakaan ole millään lailla kilpailukykyistä yksityisautoilulle.

    Nyt ehdotetulla muutoksilla pyritään parantamaan joukkoliikenteen käytettävyyttä niille jotka sitä jo käyttävät. Eikä siinä mitään vikaa...
    Ollaan kuitenkin valovuodenpäässä siitä tilanteesta että esimerkiksi itse voisin harkita oman auton vaihtoa julkisiin.

    Ja mielestäni asiaa pitäisi tarkastella myös siltä kannalta että kuinka saisimme yksityisautoilijat käyttämään julkisia edes osan matkaa...

    Uskon että siihen yksi ratkaisu voisi olla suorat linjat länsiväylää pitkin kamppiin asti. Ja riittävän isot ilmaiset liityntäpysäköintiparkit liittymien kohdalle. Esim kuntoportaiden kohdalla on reilusti peltoa joka olisi muutettavissa parkkipaikaksi.

    Eli vaikka nykyiset linjat pysyisivät ennallaan, niin miettikää mitä olisi tehtävissä jotta saadaan ihmiset hyppäämään omasta autosta bussiin jo kirkkonummella.

    VastaaPoista
  32. Olisi hyvä jos ajantasauspysäkit saataisiin takaisin Kirkkonummelle. Tällä hetkellä on lähes mahdotonta arvioida aamuisin autojen saapumisaikaa Masalaan ja Sundsbergiin kun lähtöaika Kirkkonummelta on ollut puoli tuntia aiemmin. Aiemmin Masalan kohdalla oli ajantasaus ja näin työmatkalaiset ehtivät haluamaansa autoon. Aikatauluja katsoessa sama ongelma lienee Kantvikin ja Gesterbyn asiakkailla. Näihin kolmeen tasauspysäkit takaisin niin asiakkaatkin olisivat tyytyväisempiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kannata tätä ehdotusta. Reittioppaan sivuilta näkee nyt reaaliajassa bussin sijainnin sekä tarkan saapumisajan omalle pysäkille. Lähden kotoota pysäkille aina tämän tiedon perusteella, enkä ole kertaakaan myöhästynyt. Mukava varsinkin pakkasilla, kun ei tarvitse turhaan seisoskella pysäkillä.

      Jos bussi sattuu kerrankin olemaan etuajassa, on kiva ehtiä aikaisempaan vaihtobussiin ja aikaisemmin töihin.

      Poista
  33. Upinniemeläiset pää sääntöisesti aktivoituneet kommentoimaan näköjään tätäkin asiaa...Parempia ja aikasempia vuoroja gesterbystä Matinkylää kohti arkipäiviin joka mahdollistaisi töihin pääsyn klo.6 pääkaupunkiseudulle.Kaikki ihmiset,kun vaan eivät asu keskustassa tai ole mahdollisuutta kulkea autolla edes keskustaa mistä jatkaisi kulkua.Toiseksi erillinen linja mitä jo ehdotettiin HSL:n iltamassa kulkemaan nonstoppina kierrosta gesterby-lindal-ravals-matkakeskus-gesterby joka mahdollistaisi junaan vaihtamisen paremmin ja toimisi paremmin keskustan kaupoille syöttö liikenteenä joita me gesterbyläiset nyt tarvitsemme,kun ainoa kauppamme lopetettiin täältä.Täällä asuu paljon vanhuksia ja muuten liikkuma kyvyttömiä joita olisi hyvä ajatella tässä kohtaa palvellen.Helsinkiin kulkevat oletteko jo huomioineet mm.146a ja 164a suoran yhteyden kamppiin?Vaihtopysäkkinä finnoon ramppi.Itse käytin viime viikolla kahdesti ja toimii loistavasti.Eli olisiko sitten ratkaisu HSL:lle suunitella useammin liikennöitäviä linjoja Matinkylän suuntaa jotka huomioisivat finnoon pysäkiltä vaihdon 146a,164a tai muihin mahdollisiin busseihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos kommentistasi. Linjan 172V yhtenä päätarkoituksena on juuri tarjota ruuhka-aikaan suora yhteys Gesterbystä matkakeskukselle ja takaisin. Linjan 172 V mennessä kohti Matinkylää se tarjoaisi suoran yhteyden Matkakeskukselta Gesterbyhyn ja takaisin tullessa 172V tarjoaisi suoran yhteyden Gesterbystä matkakeskukselle. Tällä tietoa linja 172V liikennöisi ainoastaan ruuhka-aikaan, joten hiljaiseen aikaan yhteys olisi nykyisenkaltainen. Tarkempia liikennöintiaikoja linjoille tullaan tarkastelemaan seuraavaksi ja tässä yhtenä tärkeänä kysymyksenä on myös mainitsemasi liikennöinnin aloitusaika.

      Etelä-Espoon suorat linjat Kamppiin mahdollistavat toki Helsinkiin matkustamisen myös bussi-bussi-vaihdolla ruuhka-aikoina. Finnoonsolmun pysäkin kautta kulkevat Kamppiin menevistä linjoista 146A, 147A ja 164A. Linja 143A ajaa viereiseltä Finnoonsillan pysäkiltä. Yhteinen vuoroväli Kamppiin menevillä linjoilla on niin tiheä (10-15min välein/linja), että pitkää vaihtoaikaa ei pääse syntymään.

      Poista
  34. Voisiko tulla suoria linjoja Kamppiin?
    On turha haaveilla, että oma auto jäisi kotiin jos bussi omenaan kulkee viikonloppuisin kerran tunnissa tai, että työmatka jonka voi taittaa autolla n. 20 min vaihtuisi bussi-metroyhdistelmään jossa menee 70min.
    Jotta joukkoliikenne olisi houkuttelevampaa, tarvitaan nopeampia reittiyhteyksiä ja useammin Masala-Helsinki-välille. Toistaiseksi auto on paljon parempi vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos kommentistasi. Valitettavasti suoraa linjaa Kamppiin ei olla palauttamassa. Keskitymme tässä tarkastelussa Kirkkonummen liityntäliikenteeseen metrolle ja junalle.

      Poista
    2. Sepänkannaksen suunnalta kirkkonummen keskustaan toivotaan suoraa linjaa. Nykyiset kiertävät kantvkin kautta pidentäen matka-aikaa huomattavasti! Kantvikiin menijöille oma linjansa keskusta kantvik keskusta. Säästyttäisiin kiukkuisilta matkustajilta ja turhalta kirkkonummi sightseen kiertueelta. Sekä kantvikilaiset pystyisivät halutessaan hyppään sepänkannaksen bussiin jolloin voisivat jääfä kantvikin risteyksessä pois ja kävellä loppumatkan mikäli niin tahtoo. Pitkät työmatkat ei suosi kirkkonummella asuvia, joten jos linjastomuutoksilla voi siihen vaikuttaa niin muutama linjasto lisää hieman eri reiteillä.

      Poista
  35. Sitten kun metron kakkosvaihe on valmis ja metron päätepysäkki tulee olemaan Kivenlahdessa, tuleeko Kirkkonummen suunnan bussien päätepysäkki olemaan Kivenlahti Matinkylän sijasta?

    Toisin sanoen, muuttuvatko nämä muutoksen alla olevat linjat minkä verran taas uudestaan sitten kun metron jatke valmistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      ja kiitos kysymyksistäsi. Tämänhetkisen tiedon mukaan Kivenlahden jatke valmistuisi aikaisintaan 2023. Aloitamme siihen liittyvän liityntälinjaston suunnittelun noin kahta vuotta aiemmin.

      Poista
  36. This is a good initiative as it will enable Jorvas High Tech Centre/Ericsson employees to take a bus ride from the JorvaksenPortti rathe than going all the way to Jorvaksenkuja after 17.45. I fully support this initiative.

    VastaaPoista
  37. Tiheämpi vuoroväli ja suorat bussit masalan ja sundsbergin kautta kamppiin!!

    VastaaPoista
  38. Suora yhteys Kirkkonummen matkakeskuksesta Matinkylään, jos suoria yhteyksiä Kamppiin ei saada. Ilman kulkematta minkään sivuraiteen tai pikkutien kautta.

    VastaaPoista
  39. Suorat linjat Kamppiin takaisin, eiköhän kaikki niitä kaipaa eniten.

    VastaaPoista
  40. Ennemmin käytän omaa autoa kuin bussia eli kävin katsomassa isossa omenassa yhden iltaelokuvan ja omalla autolla meni reilu max 25min/suunta verrattuna tunnin per julkisella. Eli kyllä tuolla pitkällä välillä tulee vaan eroja aika mukavasti. Ja pahimmillaan klo 21.00 iltaelokuvaan viikonloppuisin odotat 45min (julkisten käyttö) verrattuna, että olet omalla autolla voi olla just 10-15min ennen näytöstä. Entäs jos myöhästyt lähtevästä bussista, niin joudut pahimmillaan odottamaan sunnuntain puolelle, että pääsee Kirkkonummelle. Mielummin käytän 25min paluumatkaan omalla autolla, kun alan pahimmillaan odottamaan 1.5tuntia bussia.

    Eli saat julkisilla varata matkaan reippaasti aikaa.

    VastaaPoista
  41. Onneksi on oma auto.

    VastaaPoista
  42. Omalla autolla pk-seudulle (kehä I sisäpuoli) säästää aikaa metro-bussi-yhdistelmään verrattuna 45-60 min per suunta. Bussiyhteydet pitäisi saada sujuvammaksi ja linjasto monipuolisemmaksi. Poikittaisliikenne jne.

    VastaaPoista
  43. Sundsbergiin pitäisi saada bussi. Perällä on kääntöpaikka tehty sitä varten! Joudun kävelemään lähimmälle bussipysäkille n.2kilometrin matkan. Mielestäni se on liian pitkä.

    VastaaPoista
  44. Masala - Matinkylä välille enemmän suoria vuoroja!! 30-60min välit ovat aivan liian pitkiä. 171-bussilinja ei todellakaan toimi, varsinkaan aamuisin.

    VastaaPoista
  45. Suora bussi Tolsan tai Masalan kautta Kamppiin. Mikään muu ei tilannetta korjaa siedettäväksi. Tiheämmät vuorovälit liityntäbusseille olisi laiha lohtu, mutta tyhjää parempi. On todella turhauttavaa odottaa liityntäbussia Matinkylässä yli 10 min. Suoralla linjalla olisit jo perillä.

    VastaaPoista
  46. Mielestäni muutokset vastaavat osin mainiosti niihin toiveisiin mitä on esitetty. Sepänkannaksen suunnasta toki olisi toivonut ettei linjaa 173 olisi ollenkaan, vaan 173Z olisi ainoa vaihtoehto - liityntä noille maaseutukierroksille saisi onnistua vaikka matkakeskuksella vaihtaen.


    Heikkilä/Tolsa kierros lienee valitettava realistinen vaihtoehto, sillä nykyinen liittymä Länsiväylältä on kieltämättä erittäin heikosti toteutettu (eikä se niillä maailman kalleimmilla valoilla siitä tule parantumaan).

    Kamppiin toiveet tuntuvat lähinnä hulluilta todelliselle maailmalle, kyllä sinne kuppilaan kerkeää muutenkin - työpaikathan sieltä kuitenkin ovat katoamassa kovaa vauhtia.

    VastaaPoista
  47. Käykää allekirjoittamassa, sillä ihmiset käyvät töissä Helsingissä ja Länsiväylän varrella, jota varten suorat yhteydet olisivat ensisijaisen tärkeät! https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/5105?fbclid=IwAR2mk1QMHujTEKYAeDCfAdqidfrFyvTP_k_7bBouO5F6VaMjf5rziVVuPcM

    VastaaPoista
  48. Suora linja Kirkkonummi-Helsinki. Ja sitten bussivuoroja Kirkkonummen sisällä jotka vie linja asemalle ja sieltä vaihto Helsinkiin!

    VastaaPoista
  49. Sundsbergista tai Masalasta suora bussilinja Kamppiin. Tällä hetkellä on pakko harkita yksityisautoilua, koska se on paljon nopeampi vaihtoehto!

    VastaaPoista
  50. Linja kirkkonummen matkakeskuksesta masalan kautta matinkylään, joka ajaisi sitä ruuhka-aikana.

    VastaaPoista
  51. Tolsan-Heikkilän lenkki on edelleen tärkeä, Tolsaan on mm. vasta rakennettu paljon uusia asuntoja.

    Ei voida mennä pelkästään Kirkkonummen keskustassa asuvien ehdolla. Sitä paitsi kaikki junat pysähtyvät siellä.

    VastaaPoista
  52. Mielestäni nyt ehdotetut linjastomuutokset ovat melko turhaa näpertelyä, jossa ei päästä oikeasti varteenotettaviin parannuksiin. Vaikuttaa lähinnä hsl:n yritykseltä näyttää, että siellä muka ajatellaan myös kirkkonummelaisten etua. Jos oikeasti halutaan parantaa ja nopeuttaa liikennettä, niin suorat bussilinjat kamppiin ovat ainoa vaihtoehto. Tällä hetkellä väli Masala-Kamppi saattaa kestää puolitoista tuntia alkuillasta. Samassa ajassa olisi jo Turussa ja vieläpä halvemmalla. Espoo on jo saanut suoria linjoja takaisin. Mielestäni olisi oikeus ja kohtuus että myös tänne jossa matka-ajat ovat pidentyneet kaikkein eniten tuotaisiin suorat linjat takaisin. Kaikki muu on melko turhaa muutaman minuutin kanssa näpertelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole mistään muusta kuin rahasta kiinni eli oletko valmis maksamaan esim. 15% korkeampia lippuhintoja tai kunnallisveroja? Eli Kirkkonummi ei halua maksaa.

      Poista
  53. Ei mitään liityntälinjoja! Suorat bussit Helsinkiin takaisin! Matinkylään jääköön ne jotka kokevat metrosta hyötyvänsä. Ei kaikkia munia samaan koriin!

    VastaaPoista
  54. Suora bussi Kantvikista Matinkylään ilman mitään lenkkejä. Bussi saisi kurvata siis suoraan Länsiväylälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ainoa järkevä vaihtoehto oman auton käytölle.

      Poista
  55. Toivon 22.30 - 24 välille parempia bussivuoroja Kantvikin suuntaan. Nykyisellään tulee 1½ tunnin odotus vuorojen välille juuri pahimpaan aikaan.

    Bussivuorot on nykyisellään ajoitettu enimmäkseen hyvin Helsingin junien aikataulujen kanssa, jolloin Helsingistä junalla 173 vuoroon Upinniemen suuntaan vaihtavalle tulee odotusaikaa noin 5-10 minuuttia. Tätä olisi syytä jatkaa myös aikataulumuutosten jälkeen.

    Toivon myös enemmän suoria vuoroja Upinniemestä ja Kantvikista motaria Pitkin Matinkylään ja/tai suoraan Helsinkiin.

    VastaaPoista
  56. Kantvikin/Kolsarin suunnasta lähtevä nopeampi bussilinja Gesterbyn kouluihin on loistava uudistus. Toivottavasti nämä ajoittuvat järkevästi niin että oppilailla on mahdollisuus päästä kouluun järkeviin aikoihin. Nämä linjat olisi tärkeää saada kulkemaan myös iltapäivisin järkeviin aikoihin koulun päättymisen jälkeen.

    VastaaPoista
  57. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  58. Käyn lukion ensimmäistä Tapiolassa Käytän klo 16.35 Matinkylästä lähtevää 172:sta, ja jään pois Vilhonkummuntien pysäkillä.

    Linjan 172V käyttöönotto sellaisenaan pidentäisi päivittäisiä koulumatkojani jopa 15 minuutilla, josta 10 minuuttia tulee seuraavan klo 16.45 lähtevän 174Z:n odottamisesta, ja 5 minuuttia kyseisen linjan hitaudesta. Uudistus siis pidentäisi koulumatkojeni pituutta yli tunnilla viikossa.

    172 on jo nyt nopein linja Matinkylän ja Neidonkallion välillä, nopeampi kuin 174Z. Sen poisto pidentäisi varmasti kaikkien alueella asuvien matkoja. 172 pitäisi pitää ruuhka-aikoina, tai 172V:n pitäisi kiertää ainakin Neidonkallion kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juuri näin. Itsellä valitettavasti jatkan metrolla Helsinkiin ja matkani kestää jo nyt 1h 30min. Jos joutuisin pidentämään sen lähes kahteen tuntiin aamuisin/iltaisin en kestäisi. Tämä tarkoittaisi alaikäiselle kotoa pois muuttoa, koska autoakaan en voi käyttää. Kysymys kuuluu haluaako HSL, että kaikki alaikäiset muualla koulussa käyvät lapset joutuvat muuttamaan?

      Poista
    2. Miksi jatkat metrolla Helsinkiin kun lähijuna olisi nopeampi?

      Poista
  59. Illalla olisi mukavampi, jos niitä busseja kulkisi tiheämmin. Nyt odottelu on liian pitkää. Kiittääpä Omenan baarit lisääntyneistä asiakkaista.

    VastaaPoista
  60. 173Z iltasaikaan myöhemminkin kelpaisi kyllä itselle, kun en ole aamuvirkku - voisi harkita työpaikan salilla käymistä töiden jälkeen sitten \o/

    VastaaPoista
  61. Luomasta tarvitaan myös liityntäyhteys Matinkylään. Luoman junaseisakkeen lakkauttamisen jälkeen täältä on kulkenut vain bussilinja 911 Kauklahteen. Voisiko linja 911 jatkaa Kauklahdesta Matinkylään?

    VastaaPoista
  62. Suorat linjat Kirkkonummelta Kamppiin takaisin.

    VastaaPoista
  63. Suorat linjat Kirkkonummelta Kamppiin takaisin, niinkuin oli ennen.

    VastaaPoista
  64. Liityntäliikenteellä ei näitä matka-aikoja Helsinkiin saada lyhyemmäksi jos syynä on hidas metro ja vaihtamiseen kuluva aika, hsl tämän kyllä tietää ja jokainen voi sen itse todeta vertamaalla matka-aikaa bussilla ja metrolla välillä Iso-omena - Kamppi. Ja kerran hsl ei taivu suoriin linjoihin ilman lisärahaa kunnalta, niin me julkista liikennettä käyttävät saamme sitten varmaankin huonontuneesta palvelusta alennusta halvempien lipunhintojen muodossa.

    VastaaPoista
  65. EHDOTUKSENI:
    -Vähemmän linjoja, nopeammat reitit, tiheämmät vuorovälit
    -Kustannustehokkuus
    UUDET LINJAT:

    171 Matinkylä-Sarfvik-Masala-Kirkkonummi-Ravals-Gesterby
    Ruuhka: 15min
    Hiljainen: 30min

    172Z Matinkylä-Tolsa-Gesterby-Ravals-Kirkkonummi-Kantvik
    Ruuhka: 15min
    Hiljainen: 30min

    173 Matinkylä-Masala-Sepänkyläntie-Gesterby-Kirkkonummi-Upinniemi (Ei kantvikin kautta)
    Ruuhka: 30min
    Hiljainen: 60min

    Vuorovälit tärkeimmillä osuuksilla ruuhkassa:
    Gesterby-MK: 6min
    Ravals-Knummi: 7,5min
    Masala-Matinkylä: 10min

    Tässä linjastossa nykyinen tieverkko olisi paremmin käytössä esim 173 osalta ei tulisi Gbyn pistoa vaan linja pystyisi ajamaan sieltä suoraan Masalaan. Linjoilla olisi myös selkeämmät omat palvelualueet, 173 nopea Upinniemen bussi, 172z Kantvikilaisille ja 171 Sarfvikin, Rantatien ja Ravalsin asukkaille.

    172z voidaan harventaa tarvittaessa puoleen tuntiin, koska kävely Upinniementien varteen ei ole liian pitkä suurimmalle osalle.

    VastaaPoista
  66. Olisi TodellA kiva jos Upinniemen suunnan linjat 173 ja 173Z eivät joka ikinen kerta kiertäisi kantvikissa!
    Pysäkille on meiltäkin matkaa kävellä, joten voisi sieltäkin kävellä Upinniementielle!
    Ja eikös sinne nykyäänkin mene muitakin linjoja kuin tämä 173Z?
    Yli tunnin kestävä matka metrolle Upinniemen suunnasta ei houkuta julkisen liikenteen käyttäjäksi!
    Oma auto paras kulkine varmaan jatkossakin.

    VastaaPoista
  67. Kantvikin kierroksen kiertää 172 ja arkisin 903. Miksi siis 173z:n pitäisi myös kiertää tämä kierros? Tämä nopeuttaisi Sepänkannaksella ja Upinniemessä asuvien matkaa jopa 15 minuutilla! Eikä Kantvikista ole Upinniemen varteen kuin noin 1 km:n verran kävelymatkaa. Ei hirveästi houkuttele matkustaa bussilla joka tekee yli tunnin pituisen maisemakierroksen Kirkkonummen kylillä.

    VastaaPoista
  68. Masalan ja Sundsbergin alueella asuu nykyään varmaan saman verran asukkaita kuin Kirkkonummen keskustassa, ja asukasluvun kasvu jatkuu. Miten nämä tulevat muutokset parantavat tämän alueen liikenneyhteyksiä? Ei mitenkään.

    Masalasta ja Sundbergistä pitää päästä nopeammin Matinkylään, vuorovälin pitää olla ruuhka-aikaan 10 minuuttia ja ruuhka-ajan ulkopuolella 15 tai 20 minuuttia.

    VastaaPoista
  69. Olen samaa mieltä siitä, että Z vuorot on hyvä ajaa edelleen Tolsan kautta. Liikun sähköpyörätuolilla ja olisi kiva, että Tolsan kautta menisi paremmin busseja Omenalle. Esim. nyt viikonloppuisin menee vain Karhutien pysäkiltä ja se on hieman haastavaa etenkin talvella.

    VastaaPoista
  70. Olisi kyllä hyvä, jos 173Z ei tekisi kierrosta Kantvikin kautta.

    VastaaPoista
  71. Pieniä muutoksia bussien aikatauluihin, jotta bussi-YJuna- yheys toimisi. Nyt bussit lähtevät muutaman minuutin liian aiksisin jotta niihin ehtisi, kuljen Neidonkallioon. Ja yleensä kun pääsee Y-junalla Kirkkonummen asemalle, niin ehtii nähdä, kun bussi lähtee Helsinkiä kohti Ravalsin kautta, mutta siihen ei juuri ehdi.

    VastaaPoista
  72. Ehdottomasti tarvitaan aitoja nopeita yhteyksiä, jotka kulkevat suoraan pikatietä Matinkylään. Aivan järjetöntä nämä Kirkkonummen sisäiset kiehkurat. Niille pitää järjestää oma vuoro, joka ajaa lenkkiä matkakeskuskseen, eikä kierrättää Kantvikin väkeä sakkokierroksella.

    VastaaPoista
  73. Pohdin sitä, että Masalan kautta menevät bussit voisivat kiertää Masalan aseman kautta. Nyt jos haluaa mennä Vanhan Rantatien ja Masalantien pysäkeiltä lähijunaan, pitää mennä pitkän matkaa taaksepäin ja ajaa ruuhka-ajan ulkopuolella koko Kirkkonummen keskustan kierros, joten junan saavutettavuus bussilla on heikko.

    Jos Upinniemestä tuleva linja on tahdistettu junaan Kirkkonummella Kirkkonummen keskustasta voisi lähteä puolestaan toinen bussilinja joka on tahdistettu junaan Masalassa. Samaa bussilinjaahan ei voi tahdistaa useammalla asemalla, kun junan vuoroväli on vain 30 min, mutta jos tarjonta on muutenkin tarkoitus pilkkoa kahtia niin että Upinniemestä tuleva bussi ei aja Masalan kautta onnistunee tuo.

    VastaaPoista
  74. Tällä hetkellä työmatka ruuhka-aikaan Ravalsista Lauttasaareen kestää kahden vaihdon kanssa 1h 25 minuuttia. Ehdotetun muutoksen jälkeen siihen tulee lisää 20 minuutin kävelymatka. Jo nyt oma auto on työmatkaan ylivoimaisesti parempi, ehdotetun muutoksen jälkeen en edes harkitse joukkoliikennettä.

    VastaaPoista
  75. Ehdotettu luonnos heikentää Ravalsin palveluja ja erityisesti ruuhka-aikaan, jolloin on työmatkaliikennettä. Ehdotus ei myöskään paranna Kantvikin tilannetta. Ehdotettua luonnosta ei pidä hyväksyä.

    VastaaPoista
  76. Kunhan ei ravalsin/lindalin kautta kulkevat linjat kulje harvemmin niin on hyvä. Täälläkin paljon porukkaa ketkä tarvitsevat niitä.

    VastaaPoista
  77. Toivoisin pientä viilausta Lindalin ja Ravalsin kautta kulkevien bussien aikatauluihin siten, että vaihtoyhteydet Y-juniin toimisivat paremmin. Iltapäivän Y-junilta vaihtoaika on liian tiukka. Jos juna on hiemankin myöhässä (kuten se lähes aina on), tasalta lähtevään bussiin ei ehdi ja seuraavaan vuoroon on pitkä odotus. Aamulla 7.19. lähtevään junalle vaihtoyhteys voisi olla 5 min. myöhemmin.
    Helsingin keskustaan Y-juna on niin paljon nopeampi verrattuna bussi-metro -yhteyteen, että vaihtoyhteyksiin kannattaisi panostaa!

    VastaaPoista
  78. Hyvää uudessa ehdotuksessa on että 173Z linjoja ajetaan myös päivällä ja viikonloppuaikoina.

    Tulevaisuutta ajatellen, yhdyn monen muun näkemykseen että upinniemestä tuleva 173Z ei tulisi koukata sokeritethtaan kautta, siihen tuhrautuu sellainen 10min. Koska matka-ajat ovat muutoinkin melko pitkiä, jos määränpäänä on Helsinki, niin kaikki ylimääräiset kierrokset tulisi poistaa.

    Nykyisellään 173Z ei palvele kovin hyvin niitä asukkaita jokta asuvat Kantvikin eteläpuolella, tarvitaan linja joka kulkee pelkästään Upinniementietä pitkin, se kasvattaisi merkittävästi julkisten liikennevälineiden houkuttelevuutta ja olisi tasapuolinen kaikille etelä-kirkkonummella asuville.

    Kantvikissa sijaitsee koulu, sokeritehdas ja on asukkaitakin eniten tällä alueella. Mutta eikö heitä varten ole jo oma linja 172? Ja lisäksi heillä olisi edelleen mahdollista kävellä/pyöräillä Upinniementien varteen päästäkseen 173Z kyytiin.

    VastaaPoista
  79. Sarvvikilaisena olen tyytyväinen kun bussi kulkee myös illalla ja vkonloppuna.

    VastaaPoista
  80. 173Z-vuorojen laajennus on hyvä muutos Sepänkannaksen suunnalta liikkujalle. Mutta tarvitseeko Kantvikin kierrosta ajaa joka vuorolla kuten täällä monesti onkin kyselty? Upinniementien pysäkeille on Kantvikista suurimmaksi osaksi kohtuullinen kävelymatka. Samalla mietityttää Heikkilä/Tolsa-kierroksen tarpeellisuus, kun sieltä on jo nykyisellään varsin tiheä ja kohtuullisen nopea liikennöinti. Samalla nopeutettaisiin Matkakeskus - Matinkylä -reittiä.

    Etenkin pidemmillä reiteillä jokainen ylimääräinen kyläkierros lisää kynnystä julkisen käyttöön ja tekee matkasta tuskaisen pitkän verrattuna autoiluun. Kun lysti maksaa vielä tuplasti enemmän kuin autoon tankatut bensat, ei vaihtoehto ole houkutteleva.

    Vaikkei tämä olekaan hankkeen piirissä, tulisi uudistusten pyrkiä dramaattisesti parantamaan julkisen liikenteen houkuttelevuutta verrattuna yksityisautoiluun. Tärkeässä roolissa tässä ovat nopeus ja hinta, jotka eivät nykyisellään ikävä kyllä kannusta vihreämpiin valintoihin.

    VastaaPoista
  81. 173Z:n matka-ajan Sepänkannaksen (III) ja Matinkylän välillä tulisi olla korkeintaan 30min, jotta se olisi houkutteleva. Nyt matka kestää 57min, kun se autolla on 20min. Kustannuksiltaan auto on samaa luokkaa, joten valinta on helppo. Sokeritehtaan ja Heikkilän lenkit pois 173z:a, niin bussi on monelle, jotka kulkevat Upinniementien varresta, järkevä valinta.

    VastaaPoista
  82. Ja Gesterbyn lenkki on myös turha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu täysin siitä keneltä kysyy. En tiedä mitä teen jos lindalin kautta ei enää tule busseja.

      Poista
    2. Siinä tapauksessa hankaloituu monella pienellä koululaisella elämä!

      Poista
  83. Linjastoluonnoksessa ehdotetut toimenpiteet linjalla 173Z ovat tervetulleita Laajakallion ja Tolsan ympäristössä asuville. Niillä myös meille tarjoutuu mahdollisuus päästä Matikylään ja edelleen metron tarjoamiin yhteyksiin. Parasta, mitä on aikoihin ollut tarjolla!

    VastaaPoista
  84. Hei,

    173Z vuoroista vain osa Kantvikin kautta. Se kierros on pakollinen koululaisliikenteen vuoksi, mutta ei joka vuorolla vaan niin, että on sovitettu koulujen alkamis- ja päättymisajan mukaan. Loput suoraan Upinniementie - matkakeskus - ja siitä 51:lle! Nopeus on nyt se mitä on pakko hakea, jos halutaan joukkoliikennettä parannettavan Kantvikista, Sepänkannakselta ja Upinniemestä. Tämä linja josta poistetaan Heikkilä-Tolsa kierros palvelisi myös matkakeskukselta lähteviä nopealla ja usein toistuvalla yhteydellä Matinkylään. 173z on siihen järkevin linja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepänkannaksen asukkaana olen samaa mieltä. Kaikki kierrot Kantvikin ja Heikkilän kautta vie bussin houkuttelevuutta.

      Poista
  85. Heikkilään/Heikkilästä on tehty toivottoman hankalaksi pääsy etenkin takaisin Helsingistä iltavuorolaiselle.

    VastaaPoista
  86. Muutimme Vanhan Rantatien varteen nimenomaan koska z bussilla pääsee kohtuullisessa ajassa Metrolle.Ei haittaa vaikka vuoroja olisi enemmän.

    VastaaPoista
  87. Mihin unohdettiin sarvvik? Kulkuyhteydet ovat onnettomat ja ilman autoa ei pärjää. Suurin osa busseista menee länsiväylää ohi ja ne harvat jotka menevät alueen ohi sivusta menevät niin harvoin, ettei niillä töihin pääse. Sarvvikista tulis lähteä myös päättäriltä oma bussi Matinkyään!

    VastaaPoista
  88. Pitkät ja kiemurtelevat linjat metrolta voisi korvata pikkubusseilla, jotka toimivat tilausliikenteen tavoin. Vaikka robottibusseilla. Näin matka-aika ei venyisi kohtuuttomaksi.

    VastaaPoista
  89. Suunnitelmat 173z linjasta ovat loistavia. Yhteydet juuri Laajakalliosta ja Tolsan asemalta Matinkylään tai toisinpäin ja edelleen metroon ovat olleet vain ruuhka-aikojen varassa. Iso parannus, jos myös viikonloppuisin ja myöhäisilloissakin olisi tarjolla yhteydet. Tätä muutosta on odotettu.

    VastaaPoista
  90. Älkää nyt ihmeessä ainakaan vähentäkö 171 linjan vuoroja tai muuttako reittiä. Sarfvikista on mahdoton päästä Matinkylään ilman minuutillista suunnitelmaa kun 171 bussi kulkee parhaillaan kerran tunnissa. Sarfvikin kautta tarvitaan tiheämpiä yhteyksiä esim 20 minuutin välein Matinkylään ja linja 171 tarvitsee etenkin aamuun lisävuoroja. Pahimmillaan menee kerran tunnissa ! Jos tilanne ei parane, HSL menettää asiakkaat kyseiseltä alueelta kun siirtyvät autoilijoiksi. Minäkin jouduin jo auton hankkimaan jotta pääsen oikeaan aikaan töihin. HSL ei tosiaankaan tue kestävää kehitystä näillä nykyisillä linjoilla.

    VastaaPoista
  91. Pieniä muutoksia aikatauluihin, jotta ehtii junasta vaihtaa bussiin. Nyt usein katselee junan ikkunasta, kun bussi lähtee matkakeskuksesta liikkeelle, kun juna saapuu asemalle..

    VastaaPoista
  92. Mielestäni 172 linjan muuttaminen 172V:n ei ole hyvä ajatus. Itse menettäisin jokaisen bussin, jolla kuljen säännöllisesti matinkylään tai matinkylästä kotiin jos näin kävisi, enkä suostu pidentämään matkaani enää yhtään enempää joutumalla menemään aikaisemmilla busseilla tämän takia. Tämä nykyinen tilanne on hyvä, ei tarvitsisi muuttaa mitään, ainakaan huonompaan suuntaan. Se, että ottaa linjan 172 pois ei lisää julkisen liikenteen käyttöä. Jos on pakko jotain tehdä niin lisätkää uusia linjoja ottamatta mitään pois. Sekin on typerää, mutta on parempi kuin ottaa pois.

    VastaaPoista
  93. Mielestäni 173Z-vuoroja tulisi ajaa myös ruuhka-aikojen ulkopuolella sekä viikonloppuisin. 173Z ja 173-vuoroja olisi syytä myös nopeuttaa, sillä arkisin ruuhka-aikoina 55min ja viikonloppuisin sekä ruuhka-aikojen ulkopuolella 1h 20min matka Sepänkannakselta Matinkylään on kohtuuton. (autolla matkaan menee 20min) Lisäksi Upinniemestä kohti Kirkkonummen keskustaa ja Matinkylää ja vastaavasti taas Matinkylästä ja Kirkkonummen keskustasta Upinniemeen päin lähtevien bussien vuoroväli tulisi olla myös ruuhka-aikojen ulkopuolella ja viikonloppuisin vähintään 30min. Näin ei tarvitsisi iltaisin ja viikonloppuisin aina odottaa kokonaista tuntia seuraavaa bussia, jos ei ehdi edelliseen. 30min vuoroväli auttaisi myös junalta tulevia Upinniemeen päin meneviä, sillä näin pääsisi aina junalta suoraan bussiin, eikä tarvitsisi odotella asemalla pitkiä aikoja bussin tulemista.

    VastaaPoista
  94. Suurin ongelma on Kirkkonummi-Metro välin hitaus ja tähän ainoa ratkaisu on Heikkilän kierroksen poistaminen vähintään osalta vuoroista. Varsinkin paluusuunnalle metro->Kirkkonummi tämä olisi merkittävä ajallinen parannus.

    Nyt kun vielä olen naimisissa lasten hoito/kouluaikataulujen kanssa suhteessa työaikataulujen joustorajoihin, jokaisella minuutilla on merkitystä. Sitten, kun lapset kulkevat/pärjäävät omillaan, voin ihan mielihyvin siirtyä junan käyttäjäksi ja istuskella sen ylimääräisen 10-minuuttisen siinä.

    VastaaPoista
  95. Koska saamme Kirkkonummi- veikkola la ja su lähtöjä

    VastaaPoista
  96. Odotin innolla näitä parannuksia, kun asiaa aika paljon tuotiin esiin ja kerättiin ajatuksia matkustajilta. Pettymys on melkoinen, koska näkökulmastani (Jorvaksesta/Masalasta pääasiassa Helsinkiin kulkevana) tässä ei ole mitään parannusta. Tämä kommentointikin taitaa olla aika turhaa HSL:n aiemmista vastakommenteista päätellen. Näissä raameissa ei oikeasti pystytä tekemään parannuksia. Onko siis järkevää käyttää aikaa ja rahaa tähän näpertämiseen..? No, kommentoin nyt kuitenkin.

    Metron liityntäbussien vuorovälin tulisi ehdottomasti olla tiheämpi, jotta ei tarvitsisi stressata tiettyyn bussiin ehtimistä. Vain tämä voi korvata metroon pakottamisen myötä pidentyneen matka-ajan.

    Ja nähdäkseni vuorovälejä saadaan tiheämmiksi ja matka-aikoja kohtuullisiksi vain lisäämällä eri reittejä/eri alueilta kulkevia linjoja. Ei näin laajaa aluetta voi mitenkään järkevästi kattaa kourallisella linjoja. Esim. Sarfvik voisi saada oman linjansa. Kun yksi bussi ei kiertäisi joka kylän kautta, se myös pysyisi paremmin aikataulussa. Nykyisellä linjamäärällä ei päästä muuhun kuin kinasteluun eri alueilla asuvien välillä siitä, pitäisikö jonkun linjan kiertää vai jättää kiertämättä jonkun alueen kautta.

    Luonnoksesta ei nähdäkseni käy ilmi, ollaanko vuoroja lisäämässä vaikkapa aikaisempaan aamuun. Tällä hetkellä esim. Masalasta Kirkkonummen keskustan suuntaan ei pääse kulkemaan tarpeeksi aikaisin ja tälle asialle pitäisi ehdottomasti tehdä jotain.

    Lisäksi, vaikkei tämä varsinaisesti tähän luonnokseen kuulu, joku mainitsi, että huonontuneen palvelun pitäisi näkyä halvempina lippujen hintoina. Pahoin näyttäisi kuitenkin siltä, että me kauempana Helsingin keskustasta asuvat joudumme myös maksuvyöhykeuudistuksen maksajiksi, sillä ainakin Kirkkonummen sisäisen lipun hinta tulee nousemaan melkoisesti tuon uudistuksen myötä.

    VastaaPoista
  97. Niin kuin täälläkin on monta kertaa todettu; ei se 5min nopeampi / hitaampi bussilinja lisää yhtään joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Vaan se, että linja on SUORA (tai edes melkein), eikä kierrä kaikkia mahdollisia pitäjiä. Myöskään HSL:n peräänkuuluttamat "syöttölinjat" eivät ihmisiä kiinnosta, kovin moni haluaa päästä yhdellä suoralla "istumalla" A -> B, ei vaihdella bussi-juna-metro -juttuja.

    Kiertoajelusta esimerkiksi Gesterby. Sieltä kiertää jo tällä hetkellä aivan järjetön määrä linjoja, miksi sieltä pitäisi saada vielä yksi suorempi linja?? Sieltä pääsee Matkakeskukselle huolimatta siitä lukeeko bussissa Matinkylä vai Kirkkonummi, Kantvik vai Matinkylä, Upinniemi vai Matinkylä. Lisäksi sieltä menee linja 907. Eikö tälläinen määrä, yhteensä 8 "eri linjaa" + 2 ruuhka-aikaan, todellakaan riitä niille työttömille, eläkeläisille, opiskelijoille ja muille vastaaville?

    Linjat 172 ja 173 nopeutuisivat huomattavasti kun niistä jätettäisin tuo Gesterbyn lenkki pois. Edes toisesta? Siellä ajellaan jonossa peräkanaa todella usein eri linjanumeroilla. Linjan 171 vuoroväliin pari autoa lisää niin se palvelee (vaikkapa 20min vuorovälein) sekä tuota K-nummen "lähiöliikennettä" että Sarfvikin aluetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koululaiset tarvitsevat Gesterby-lenkin. Jos edes ne bussit jotka kulkevat koulujen aloitus/lopetus-aikoina menisivät Gesterbyn kautta, niin se olisi hyvä.

      Poista
  98. Tuntuu hyödyttömältä kommentoida täällä, mutta olisin toivonut edes osaa suorista linjoista välillä Kamppi-Kirkkonummi takaisin. Nykyiset naurettavan harvat vuorovälitkin tuntuvat pysyvän ennallaan, mutta toisaalta ymmärrän sen, jos tarpeeksi matkustajia ei vaan ole.

    VastaaPoista
  99. Muistakaa pieniä koululaisia jotka kulkevat Upinniemestä Gesterbyhyn. Vuosi vuodelta heidän koulumatka on huonontunut. 173 muuttaminen 172 on typerää sillä Kantvikin jälkeenkin on paljon asutusta ja tulee tulevaisuudessa olemaan enemmänkin.

    VastaaPoista
  100. Itse lopetin muutaman kokeilun jälkeen bussilla kirkkonummi-matinkylä reitin käyttämisen. Aiemmin menin suoraan kotiovelta kamppiin. Nykyisin otan ennemmin bussin gesterbystä juna-asemalle jos pyörää ei viitsi käyttää. Onneksi Y juna toimii suurimmaksi osaksi niin työmatka-aika on siedettävän tunnin pituinen kun bussi metro yhdistelmällä 1h20min ja sama takaisin. Eniten ärsyttää bussien kanssa se hidas maakuntamatkailu ennen kuin bussi edes pääsee länsiväylälle. Kidutusta lisää vielä se, että jotkin vuorot ajavat hitainta mahdollista reittiä kivenlahteen asti eikä länsiväylää. Länsimetron idea olla nopea yhteys helsinkiin menee myös pieleen kun pitää tehdä iso mutka tapiolan kautta. Tulevaisuudessa kokeilen mennä autolla kivenlahteen ja siitä metroon jos se nopeuttaisi, mutta epäilen...

    VastaaPoista
  101. Olen sitä mieltä, että tarvitsisimme suoran linjan Kirkkonummi-Kamppi. Gesterbyssä kiertely on täysin turhaa, koska sieltä tulee jo useampi bussi. Jos itse valitsen menen aina junalla, koska olen nopeammin perillä kuin silloin kun menen bussilla pitkin pikku pitäjiä. Tällä hetkellä liitäntäyhteydet eivät toimi, joten metro ei auta mitään, kun sinne ei pääse silloin, kun olisi tarve. Itse teen iltatyötä, mutta en voi käyttää busseja koska ajoajat ovat ilta aikaan todella huonot. En myöskään pääse bussilla takaisin työstäni illalla, joten on luonnollista, että valitsen mieluummin junan kuin bussin.

    VastaaPoista
  102. Kirkkonummelta muuttaa nykyään väkeä enemmän kuin sinne saapuu. Yksi syy on selkeästi joukkoliikenteen tehottomuudessa. Länsiväylä on suorin ja nopein tie Helsinkiin ja tätä reittiä kirkkonummelaisten pitäisi voida käyttää Helsinkiin matkustaessa. Ajomatka olisi silloin puoli tuntia pääkaupunkiin, kun se bussi/metro-vaihtoehdossa on yleensä melkein tunti. HSL voi kyllä olla kustannustehokasta, mutta se ei saisi vaikuttaa siihen, että matkustajat eivät pääse kunnolla Espooseen tai Helsinkiin kuin kerran tunnissa bussilla ja kaksi kertaa junassa. Tämä ei ole enää nykypäivän vaatimusten mukaista pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä.

    VastaaPoista
  103. Masala ja Sundberg on laitettu kohta voimaantulevassa vyöhykemallissa kalleimmalle D-vyöhykkeelle, vaikka Espoon, Vantaan ja Helsingin puolella C-vyöhyke jatkuu 10 kilometriä pidemmälle Helsingin keskustasta.

    Mitä tämän seudun asukkaat saavat vastineeksi kalleimmista lipuista? Nähtävästi ei yhtään mitään, nämä "parannukset" ovat turhaa näpertelyä.

    VastaaPoista
  104. Minusta tuntuu että Upinniemeläiset unohdetaan kokonaan ja ajatellaan vain Kantvikilaisia. Varsinkin Gesterbyssä käyvät koululaiset kärsivät.

    VastaaPoista
  105. Kirkkonummen sisäistä liikennettä ja syöttöliikennettä rautatieasemalle tulisi lisätä. Pitäisi myös kiinnittää huomiota, että bussit aja ylinopeutta ja ovat 10-15min etuajassa. 8km matkalle joutuu varaamaan lähes tunnin aikaa, vaikka bussipysäkille ei mene kuin vajaa 10min kävely. Autolla sama matka kestää 10min. Pitääkö kaikki 173 linjan bussit ajaa Upiniemeen asti, voisivat kääntyä jo aikaisemmin. Kutsutaksien lisääminen olisi harvaan asutuille alueille tärkeää.

    VastaaPoista
  106. Kirkkonummen keskustasta kohti Upinniemeä arkisin voisi lähteä ensimmäinen vuoro jo kuuden maissa.

    Upinniemestä Kirkkonummen keskustaan klo 13-15 välillä vuoroja voisi mennä puolen tunnin välein.

    VastaaPoista
  107. Kirkkonummen houkuttelevuutta saadaan lisättyä vain nykyistä paremmilla palveluilla. Yksi keskeinen on joukkoliikenne, kohti Helsinkiä ja kunnan sisällä. 20-35 kilometrin matkaan Helsinkiin menee autolla 20-30 min. Julkisilla menee tällä hetkellä ruuhka-aikaan 40 min (Sundsberg)-1h 25 min (Sepänkannas).

    1. Ensinnäkin bussien syöttöliikenne pitää tahdistaa juna-aikatauluihin sopivaksi. Junayhteys Helsinkiin on ympäristöystävällisin ja matkustusmukavuudeltaan paras tapa matkustaa. Tasainen kyyti. Ei vaihtoja. Suhteellisen luotettava aikataulu. Nopeus. Lisäraide Espooseen pitää rakentaa, että lähtöjen määrää Espoossa ja täällä lännessä voidaan nostaa ja ruuhkia helpottaa.

    2. 51:stä pitkin on pyrittävä mahdollisimman suoriin bussilinjoihin mieluiten Kamppiin saakka. Matkustajien syöttö matkan varrella Espoon metroon on turvattava helposti sujuvaksi. Jos jostain pitää säästää, säästäisin itse mieluummin lähtöjen määrästä kuin laadusta (suoruus, vaihdottomuus).

    3. Kirkkonummen sisällä liikkujia sekä syöttöliikennettä junaan ja 51:n busseihin palvelisivat kiertävät tai suorat edestakaiset linjat. Esim. Keskusta-linja 1: Keskusta-Ravals-Lindal-Gesterby-keskusta (molempiin suuntiin);
    Keskusta-linja 2: keskusta-Jolkby-Laajakallio-Tolsa-keskusta (molempiin suuntiin);
    Tai sitten keskustalinjojen yhdistäminen vain yhdeksi...
    Eteläinen linja: Upinniemi-Sepänkannas-Kantvik-keskusta-Gesterby

    4. Liityntäparkki Jerikonmäen kuntoportaiden eli 51:n eteläisen rampin viereen.

    5. Olisi kiva, jos pysäkkinäytöt tai edes -aikataulut löytyisivät kaikilta HSL-alueen pysäkeiltä.

    6. Terveiset vr:llä: Voisivatko junat pysähtyä ihan alikulun portaiden viereen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin jotain samansuuntaista miettinyt, olisi näppärä jos pääsisi vaihtamaan Upinniemen suunnalta tultaessa Jerikon mäen/51:n rampin kohdalla bussiin joka kulkee suoraan 51:stä pitkin kamppiin/matinkylään. Meiluiten Kamppiin.

      Poista
    2. Sen vielä lisäisin että tulevaisuuden suunnitelma siitä että bussit aijaisi kivenlahteen ja siitä metrolla eteenpäin voisi kuopata jo tässä vaiheessa. Ainakaan itseanä se ei palvele laisinkiaan kun määränpäänä on Helsinki, HSL:n teettämästä liikkumiskyselystä hyvin monella muulla on sama määränpää. Nykyisin kestää kivenlahti matinkylä matka noin 5-10 min, jos hyppää metroon joka pysähtyy joka asemalla matka-aika on samalle matkalle 15-20 min joten taas vaan pidennetään matka aikoja. Kaukaa kun matkustaa ei ole mitään järkeä sellaisella välineellä joka pysähtyy joka saamarin pysäkillä mikä vastaan tulee.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.